Suunnittelua.

Saimme heti alkuvaiheessa sellaisen hyvän ohjeen, että suunnitelkaa talonne hyvin. Alusta loppuun saakka, huolehtikaa että kaikki on valmiiksi mietitty. On varmasti totta, että on rahan ja ajan kannalta kaikkein tehokkainta, kun jokainen yksityiskohta on jo suunnitteluvaiheessa otettu huomioon.

Noin 97 prosenttia uudisrakentajista ylittää oman budjettinsa ja osa hyvinkin reilusti. (Rakentajan ABC)

Karua faktaa.

Meillä on toiveissa säästyä kohtuullisella määrällä lainaa sen jälkeen, kun säästöt on käytetty, joten varmasti suunniteluun kannattaa satsata. Koska meille tulee kivitalo, on käytännössä muuttovalmis vaihtoehto poissa laskuista – monestakin syystä, ehkä eniten vaihtoehtojen puutteesta johtuen. Pk-seudulle jos rakentaisi, olisi tilanne vähän erilainen. Lisäksi miehellä olisi halua ja mahdollisuutta järjestää itselleen ’sapattivuosi’, joten hän voisi rakentaa tavallaan päivätöinään ja siten säästäisimme ainakin apumiehen palkan verran – sekin ihan sievoinen summa, ainakin jos OP:n laskuria (KLIK!) on uskominen. Muuttovalmiissa vaihtoehdossa vastuu olisi urakoitsijolla ja saisimme paketille kiinteän hinnan, mikä helpottaisi kovasti projektin suunnittelua ja kustannusarviota. Koska se on nyt poissa laskuista, pitäisi jotenkin varmistaa, ettei homma niin sanotusti lähde lapasesta. Toki näin voi säästääkin, onhan talofirmojen hinnoissa runsaasti ilmaa.

Talon koko ja rakenneratkaisut määrittävät suurimman osan kustannuksista. Hankkeen omistajan omalla työllä, tarvikkeista saatavilla alennuksilla tai sisustusmateriaalien valinnoilla ei tosiasiassa pystytä vaikuttamaan rakentamisen kokonaiskustannuksiin kovinkaan merkittävästi. (Rakentajan ABC)

Ajatuksissa olisi palkata pääsuunnittelija touhulle. Mietin, voisiko se olla sama henkilö kuin vastaava mestari? Jotenkin helpottaisi tätä palapeliä, kun siinä ei olisi liikaa osasia. Tuntuu vielä siltä, että kokonaiskuva tämän projektin eri vaiheista ja siitä, keitä kaikkia tähän tarvitsemme on vielä hukassa. Onneksi meidän vastaava mestari on entuudestaan tuttu ja helposti lähestyttävää laatua, niin voisimme istahtaa alas joku ilta kyselemään kaikkea mitä mielen päällä on. Ainakin minusta tuntuu vielä siltä, että tarvitsisin keittokirjaohjeet siihen, miten kannattaa edetä. Rakentamisen suhteen kuulee kuitenkin aina myös niitä kauhutarinoita ja jotenkin sitä toivoisi välttävänsä pahimmat sudenkuopat, oikeusjutut ja henkilökohtaisen konkurssin. 😀

Saahan sitä pieni ihminen toivoa.

Onneksi lähdimme tähän hommaan vähän naivisti ja nopeiden päätösten seurauksena. Jos näitä kaikkia asioita olisi jo etukäteen kovasti pyöritellyt ja punninnut, niin olisikohan jäänyt tonttitarjous tekemättä?

Ehkä.

Tähän suunnitteluvaiheeseen joka tapauksessa aion panostaa – siinä on väärä paikka säästämiselle, tai niin nyt ajattelen. Katsotaan saanko pihin miehen samalle kannalle, uskoisin niin.

Jos tänne uutukaiseen blogiini on joku rakentamisen ekspertti jo eksynyt, niin saa antaa hyviä neuvoja talon suunnitteluun liittyen – mieluiten heti, kiitos! 🙂

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Suunnittelua.

  1. Heippa! Eksyinpä blogiisi ja vaikken nyt rakentamisen ekspertti olekaan, niin pari vinkkiä tuli mieleen 😉 Meillä on projekti jo loppusuoralla, aikanaan kirjoitin juuri suunnittelusta ja niistä kaikista suunnitelmista, joita pitkin matkaa pitää tehdä. Tuo teksti löytyy täältä: http://puutajakivea.blogspot.fi/2014/04/talonrakentaminen-suunnittelua.html

    Rakentamisessa, tai rakennuttamisessa, pätee kyllä hyvinkin ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”, sillä silloin minimoi monet ikävätkin yllätykset, etenkin budjetin suhteen. Ja kaikille niitä yllätyksiä kuitenkin tulee. Mutta ehkä se suurin vinkki, jonka näin projektin loppumetreillä antaisin, ja jota ilman meillä olisi mennyt aikataulut ja hermot varmaan montakin kertaa, on se, että sopikaa miehesi kanssa (jopa aika tarkkaan) keskenäisestä työnjaostanne. Me tehtiin niinkin radikaalisti, että käytännössä meillä mies on hoitanut projektijohtajana taloprojektin ja minä olen vastannut nykyarjen sujumisesta, eli hoitanut pääosin kodin. Tosi tasa-arvoista 😉 mutta kun asia oli molemmille ok ja alusta asti selvä, niin turhia riitoja ei ole tullut (no totta kai on! Muttei kovin paljon 😉 ). Ja tietenkään asiat ei niin musta-valkoisesti mene, eli kyllä me molemmat istutaan illat googlettamassa hankintoja yms. mutta helppoa on ollut se, kun ei tarvitse kaikesta erikseen sopia, kumpi tekee ja milloin, kun linjaukset ja vastuut on päätetty heti alussa.

    Valtavasti tsemppiä projektiin, kivaa tämä on!

    Tykkää

    1. Kiitos vinkeistä ja linkistä, käynkin heti kurkkimassa!
      Hyvä ajatus tuo, että sopii myös perheen sisäisestä työnjaosta… Meillä käytännössä on nyt mennyt niin, että minä olen viihdyttänyt taaperoa ja hänen mentyä nukkumaan olen itsekin pystynyt osallistumaan suunnitteluihin. Kaikki vapaa-aika kyllä on tehokkaasti tullut käytettyä viime aikoina 😉 Onneksi lapsi pakottaa välillä keskittymään johonkin muuhun, haha! Joo, ehdottomasti sovitaan meidän keskinäiset vastuut ’kuntoon’ niin päästään vähimmällä kinastelulla tästä…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s