Messuantia.

Rakentaminen ja talotekniikka -messut järjestettiin viime viikonloppuna Jyväskylän Paviljongissa. Saimme järjestettyä niin, että vastaava työnjohtajamme tuli mukaamme messuille, hän itse tarjoutui vapaaehtoiseksi – ja hyvä niin. Olemme jo nyt äärimmäisen tyytyväisiä, että saimme tutun ja pätevän ihmisen tuohon hommaan, pitämään meidän eduista huolta. Sen verran tiukkoja kysymyksiä nimittäin lähti talofirmojen myyntimiehille, me kun emme tosiaan osaisi kyseenalaistaa heidän markkinointipuheitaan.

En tiedä selkeyttikö messut suunnitelmia, vai ei. Sen verran paljon totesimme vaihtoehtoja löytyvän. Vastaava työnjohtajamme innostui mielipiteitä runsaasti jakavasta passiivikivitalosta. Aloimme jopa pohtia sitä yhtenä vaihtoehtona, vaikka materiaali onkin vähintään erikoinen. Sitä puoltaa huikean hyvät U-arvot ja helppo työstettävyys – ja tuntuu hintakin aika kilpailukykyiseltä. Tosin vähän mietityttää, että onkohan myyntimiesten kustannuspuheissa turhan paljon optimismia. Onko teillä kokemusta passiivikivitaloista?

Toinen vaihtoehto olisi lähteä rakentamaan muurattavista kevytsoraharkoista. Siihen toki pitäisi sitten ottaa tekijät, mies voisi olla laastia kantamassa ja me voisimme iltaisin hoitaa harkkojen kuljetukset ja viikonloppuisin työmaan siivouksen. Siinäkin varmasti säästäisi ison rahan, jos pystyisi edes jonkin verran osallistumaan rungon pystytykseen.

Kolmantena ovat sitten valuharkot. Eipä me niitäkään olla vielä suljettu pois laskuista, mikäli vaan kilpailukykyisen tarjouksen saamme. Yhdestä firmasta olemme Lakka-kivitalo-tarjousta kyselleet, se tulisi nimenomaan valuharkoista. Siinä miinuksena se, että haluavat pystyttää rungon omalla porukalla, joten mies ei siihen pääsisi osallistumaan. Toki jos kilpailukykyinen tarjous saadaan, niin voimme harkita tätäkin vaihtoehtoa, mutta epäilen että säästäisimme työkustannuksissa eniten noilla kahdella ensimmäisellä.

Se mikä eniten kauhistutti messuilla oli pelkkien luonnoskuvien hintavuus. Toiset firmat ottavat niistä jopa pari tonnia, siis ihan vain pelkistä luonnoksista, eivät sisällä arkkitehtikuvia tai mitään muutakaan. Työnjohtajamme mukaan niiden piirtäminen ei mitään rakettitiedettä ole, joten sovimmekin hänen kanssaan, että hän piirtää meille omilla ohjelmillaan luonnoskuvat haluamastamme pohjasta ja kysymme niillä tarjoukset eri firmoilta, jotta pääsemme vähän alkuun. Tälle viikolle onkin suunnitteilla uusi tapaaminen työnjohtajan kanssa, tällä kertaa luonnoksien merkeissä.

Löysin netistä yhden meidän tarpeisiin ja meidän tontille todella toimivan pohjan, jota hieman muokkaamalla saisimme kaiken mitä haluamme. Tähän olemme nyt varmaan päätymässä – koko olisi reilu 160 neliötä huoneistoalaa ja oleskelutilat tietenkin järven suuntaan. Tuohon oikeaan ylänurkkaan merkkasin parhaan näköalapaikan – sinne Päijänteelle! 🙂

Featured image

Featured image

Tässä nyt hyvin, hyvin karkea luonnostelma meidän toiveista ja tarpeista, eiköhän tästä pysty lähteä liikkeelle tekemään luonnoskuvia. Uskoisin, että päästään pian jo kilpailuttamaan kivitalovalmistajat, kun olemme päässeet miehen kanssa jo jonkinlaiseen konsensukseen pohjan suhteen – se on kuulkaa paljon se!

Niin joo. Tulihan messuilta mukaan myös lisää haaveita – miten olisi ulkoporeallas tuohon terassille? 😉 Aijai…

18 kommenttia artikkeliin ”Messuantia.

  1. Aika hyvät luonnoskuvat! Ja varsinkin jos on kuulakärkikynällä piirretty, joutuu piirtämään ”kerrasta oikein”, kun ei voi pyyhkiä pois niin kuin lyijykynäluonnosta?

    Tykkää

    1. No mutta kiitos, kuulakärkikynällä tosiaan piirtelin iltapuhteina tässä joskus, ja nää on kyllä ihan suuntaa antavat eikä mitenkään ’mittakaavassa’ 😀

      Tykkää

  2. Kannattaa tutustua passiivikivitalojen kylmäsiltoihon. Eristeenähän on styroksi. Mitä tapahtuu, kun ulkoseinään roilotaan putket ja sähköt? Sille kohdalle ei sitten jääkään mitään eristettä. Samoin parvekkeiden yms. kiinnityskohdat. Varmasti ihan asiallinen tuote, mutta paljon on ratkaisemattomia ”ongelmia”.

    Tykkää

    1. Onpa hyvä näkökulma. Uusissa tuotteissa tavallaan epäilyttää just se, että käyttökokemus on lopulta aika vähältä ajalta, eli tunnetaanko ne mahdolliset ongelmat ns. oikeasti. Siinä mielessä perinteisempi houkuttaa. Esittelylehtisten mielipiteet taas on aina maksettuja, tyyliin saat muutaman tonnin alennusta ku saadaan pitää esittelyjä ja kirjottaa mainos lehteen 😀 (minäkö skeptinen? 😉 )

      Tykkää

    2. Kannattaa tutustua teidänkin paremmin. Eps -harkkohan on käytännössä kylmäsillaton verratessa mihin tahansa muuhun harkkoon. Passiivikivitalojen harkon eristepaksuuksista en tiedä, mutta meille tehtiin FinnEps harkosta talo, ja eristettä on sekä ulko että sisäpuolella 150mm, joten roilottamalla sähköille tai putkille uria, ei mitään kylmäsiltoja saada aikaiseksi. Lisäksi esim. parvekkeiden kiinnitys suoraan betonivaluun jo valuvaiheessa. Ja jälleen ei tule kylmäsiltaa kuin valuun asti, siitä sisäseinään taas sen 150mm eristettä. Harkossa ei myöskään ole ainakaan meidän näkökulmasta ratkaisemattomia ongelmia. Rakennamme talomme aivan itse, eli meillä ei ole ammattilaisia apuna. Voin siis suositella ihan ensikertalaisellekin.

      http://mustansuonrockhouse.blogspot.fi/

      Tykkää

      1. Hei!

        Hyvä kuulla tuotteesta rakentajalta suoraan, eikä mainosmiehiltä. Tuleeko ulkoseinien betonin kuivumisessa ongelmia, kun molemmin puolin on styroksit/eristeet? Mihin kosteus pääsee haihtumaan? Itselläni ei ole ammattilaisen tietoa eps-harkoista, siksi näitä pohdin… 🙂

        Tykkää

  3. Pohjapiirustuksesta. Käynti pesutiloihin eteisen tai kodarin kautta on meillä lapsiperheessä huomattu huonoksi ratkaisuksi. Aina on hiekkaa lattialla ja se sitten kulkeutuu jaloissa, kenkiä saa potkia oven edestä, kun jostain syystä ne eivät ikinä löydä tietään kenkätelineeseen…

    Olohuoneen korkea tila on hieno, mutta emme tekisi sellaista enää, ellei kaava kiellä täyttä yläkertaa. Kaiteet sisällä sekä akustiikkalevyt tulevat yllättävän kalliiksi. Ja sitä lasten meteliä ei pääse karkuun minnekään… Nyt tekisin korkean tilan sijasta vaikka tv/pelihuoneen. Meillä nyt 160 asuinneliötä kahdessa tasossa. Toisaalta lasten vahtiminen on helpompaa, kun alhaalta näkee ja kuulee ylös.

    Tykkää

    1. Itse asiassa meillä on jo tullut tohon pohjaan tarkennusta ja aiotaan rakentaa kuraeteinen, siitä viimeistellymmästä versiosta ehkä kuvaa jossain kohtaa tulossa.
      Hei joo, oon ihan jo unohtanut (taas) miettiä tota kaikuelementtiä, pitäis sekin ottaa jossain kohtaa suunnittelun alle. Kun me kuitenkin niin paljon halutaan toi maisema hyödyntää niin miten sitten kaikuongelman kanssa menetellä…

      Tykkää

  4. Me ollaan kanssa suunnittelemassa kivitalon rakentamista. Olemme kilpailuttamassa Lakka-kivitalot ja Lammi-kivitalot. Tällä hetkellä vaaka on enemmä kallellaan Lammiin päin :). Myös puurunkoisia taloja rappauslevyllä ollaan ajateltu. Olen ehdottomasti itse sitä mieltä, että yksikerroksinen on paras ratkaisu. Se on kaikista käytännöllisin, ei tule ravaamista ylä ja alakerran välillä. Kodari tulee olla ehdottomasti erikseen pesutiloista. Myös vanhempien makkarissa oma wc on ihana (meillä on nykyisessäkin, enkä siitä luovu). Meillä on uuteen taloon tulossa neliöitä n 180. 3mh, murrkkuikäisille tytöille tulee oma wc huoneiden väliin ja vaatehuoneet. Omien tarpeiden mukaan olen suunnitellut pohjan kun valmiista versioista ei sopivaa löydy.

    Tykkää

    1. Kuulostaa hyvältä! Meilläkin oli kilpailutusvaiheessa vahvana vaihtoehtona Lakka. Päädyttiin Passiivikivitaloihin kuitenkin. Ja mikäs on suunnitellessa, jos ei ole kaavaa rajoittamassa 😀 meillä kun sellainen rajoitus on, mm ehdoton vaatimus kaksikerroksisuudesta. Se sopii kyllä meille, vaikka lapsen kannalta olisi kätevämpi jos ei niitä rappusia olisi.

      Tykkää

  5. Kivaa, että pohditte EPS-taloa. Itse aloittelemme rakentamista myös FinnEPS-harkoista ja tuote on kyllä vakuuttanut meidät tosi vahvasti. Blogissani olen kertonut enemmän valintaperusteista, mutta mm tuo itse urakoinnin helppous ja säästöt oli yksi valintaperusteista. Ja joku kyseli minne kosteus pääsee haihtumaan, niin itseasiassa EPS-harkkorakenne on ns hengittävä, eli kosteus pääsee liikkumaan siihen suuntaan missä on kylmempää (toisin sanoen ulospäin). Ja jos alatte miettimään tarjousten pyytämistä niin suosittelen kysymään myös HEVI kivitaloilta, sieltä saatiin ehdottomasti parasta palvelua ja paras tarjous. Lisäksi tuotekin vakuutti lopulta meidät vahvemmin kuin Passivikivitalojen harkko. Jään lueskelemaan lisää 🙂

    Tykkää

    1. Meillä kävikin nyt niin, että saatiin paras tarjous Passiivikivitaloilta. Eristeen määrä on sitä luokkaa, ettei sitten aikanaan tarvitse sähkölaskuista murehtia, se oli yksi valintaperusteista 😉

      Tykkää

      1. Vau! Vielä suuremmalla mielenkiinnolla siis seurailen 🙂 Varmasti hyvä talo tulee 🙂 Mielenkiinnosta vielä kyselen, että kysyittekö tarjousta ollenkaan HEVI:ltä tai miltä passiiviharkkofirmoilta kysyitte? Oliko isot hintaerot?

        Tykkää

  6. Moi Essi, en enää muista miltä kaikilta kysyimme! Kyllä aika laajasti pistettiin kaikille mahdollisille firmoille tarjouksia 😀 osa karsiutui siksi, etteivät toimita kuin jotain ihan perustoimitusta meidän alueelle ja haluttiin vesikattovalmis (töineen) tarjous, että päästään vertailemaan (eikä itse pystytä tekemään kaikkea niin rakennuttaja tarvitaan). Isot erot tuli lähinnä rakennusmateriaalien välillä (karkeasti ottaen Siporex kallein, kevytsoraharkko ja passiiviharkko oli aika samoilla viivoilla, valuharkot jotain siltä väliltä). Loppuviimeksi se passiivitalo vei voiton pitkälti siksi, että tulevaisuudessa lämmityskustannukset tulee olemaan pienet ja materiaali on helposti työstettävää verrattuna vaikka kevytsoraharkkoon (joten esim sähköjen ja putkien asennus pitäisi olla vähemmän työlästä = halvempaa, nopeampaa).

    Tykkää

Jätä kommentti