Suvannossa.

Niin vaan hujahti muutama viikko postailematta.

Pieniä edistysaskeleita on tällä välin otettu. Pohjassa on vielä muotoiltavaa, mutta luonnoskuvat, alustavat sellaiset, tehtiin ja niiden avulla saimme jo pari tarjousta. Ensimmäisen tipautimme heti pois vaihtoehdoista liian kalliina.

Toinen oli potentiaalisempi, joskin siinä ehkä isoin miinus oli se, että oli vaikea hahmottaa minkälaisia lisäkuluja tulee sitten muusta kuin tarjoukseen sisältyvistä osista. Vastaavamme arveli, että saamme lisätä vielä +20 000 ennen kuin ollaan vesikatossa. Toisaalta ehdoton plussa oli heiltä se, että LVIS-suunnittelu kuuluu. Voin olla väärässä, mutta minulla on mielikuva, että aika harva valmistaja tarjoaa sateelta suojaan-pakettiin tuota.

Jos kustannukset ovat suunnilleen sitä luokkaa, kun arvioimme yhdessä vastaavan kanssa, niin tämä kakkostarjous olisi aika edullinen vaihtoehto, pääsisimme melko varmasti budjettiimme. Mutta odotamme vielä parilta firmalta tarjousta ennen kuin teemme mitään päätöksiä. Jännittäviä aikoja!

Nykyinen asunto on myös myynnissä ja näytöissä väkeä on käynyt ihan mukavasti, välittäjän arvion mukaan ihan potentiaalisia ostajiakin voisi joukossa olla. Positiivisin mielin senkin suhteen siis. Kunhan tämä nykyinen menee kaupan, niin pääsemme toden teolla suunnittelemaan taloa!

Nyt on vaikea oikeastaan mihinkään suuntaan edetä – täytyy odotella tarjoukset ja nykyisen asunnon kauppa, ennen kuin voi pyöräyttää myllyn kunnolla käyntiin. Hengähdystauko tulee varmasti tarpeeseen koko porukalle, mutta turhauttaahan se toisaalta, kun olisi niin kiva jo päästä tekemään jotain konkreettista. Täytyy yrittää nauttia vielä tästä – sitten, kun rakentaminen alkaa, meidän päivät muuttuu huomattavasti kiireisemmiksi.

Mitenkäs siellä puolen ruutua? Eteneekö hommat?

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Suvannossa.

  1. Etenee ja ei etene rouvan vaatimaa tahtia. No ei, hyvin samoissa mennään. Kolme tarjousta taskussa ja budjetti mietityttää. Nykyinen asunto pitäisi saada markkinoille. Yritän antaa itselleni armoa, ollaanhan oltu just viikon verran lomalla. Helpottais kovasti kun saataisi edes talon materiaali lyötyä lukkoon 😀 tsemppiä siis teille ja meille 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s