Suunnittelua.

Saimme heti alkuvaiheessa sellaisen hyvän ohjeen, että suunnitelkaa talonne hyvin. Alusta loppuun saakka, huolehtikaa että kaikki on valmiiksi mietitty. On varmasti totta, että on rahan ja ajan kannalta kaikkein tehokkainta, kun jokainen yksityiskohta on jo suunnitteluvaiheessa otettu huomioon.

Noin 97 prosenttia uudisrakentajista ylittää oman budjettinsa ja osa hyvinkin reilusti. (Rakentajan ABC)

Karua faktaa.

Meillä on toiveissa säästyä kohtuullisella määrällä lainaa sen jälkeen, kun säästöt on käytetty, joten varmasti suunniteluun kannattaa satsata. Koska meille tulee kivitalo, on käytännössä muuttovalmis vaihtoehto poissa laskuista – monestakin syystä, ehkä eniten vaihtoehtojen puutteesta johtuen. Pk-seudulle jos rakentaisi, olisi tilanne vähän erilainen. Lisäksi miehellä olisi halua ja mahdollisuutta järjestää itselleen ’sapattivuosi’, joten hän voisi rakentaa tavallaan päivätöinään ja siten säästäisimme ainakin apumiehen palkan verran – sekin ihan sievoinen summa, ainakin jos OP:n laskuria (KLIK!) on uskominen. Muuttovalmiissa vaihtoehdossa vastuu olisi urakoitsijolla ja saisimme paketille kiinteän hinnan, mikä helpottaisi kovasti projektin suunnittelua ja kustannusarviota. Koska se on nyt poissa laskuista, pitäisi jotenkin varmistaa, ettei homma niin sanotusti lähde lapasesta. Toki näin voi säästääkin, onhan talofirmojen hinnoissa runsaasti ilmaa.

Talon koko ja rakenneratkaisut määrittävät suurimman osan kustannuksista. Hankkeen omistajan omalla työllä, tarvikkeista saatavilla alennuksilla tai sisustusmateriaalien valinnoilla ei tosiasiassa pystytä vaikuttamaan rakentamisen kokonaiskustannuksiin kovinkaan merkittävästi. (Rakentajan ABC)

Ajatuksissa olisi palkata pääsuunnittelija touhulle. Mietin, voisiko se olla sama henkilö kuin vastaava mestari? Jotenkin helpottaisi tätä palapeliä, kun siinä ei olisi liikaa osasia. Tuntuu vielä siltä, että kokonaiskuva tämän projektin eri vaiheista ja siitä, keitä kaikkia tähän tarvitsemme on vielä hukassa. Onneksi meidän vastaava mestari on entuudestaan tuttu ja helposti lähestyttävää laatua, niin voisimme istahtaa alas joku ilta kyselemään kaikkea mitä mielen päällä on. Ainakin minusta tuntuu vielä siltä, että tarvitsisin keittokirjaohjeet siihen, miten kannattaa edetä. Rakentamisen suhteen kuulee kuitenkin aina myös niitä kauhutarinoita ja jotenkin sitä toivoisi välttävänsä pahimmat sudenkuopat, oikeusjutut ja henkilökohtaisen konkurssin. 😀

Saahan sitä pieni ihminen toivoa.

Onneksi lähdimme tähän hommaan vähän naivisti ja nopeiden päätösten seurauksena. Jos näitä kaikkia asioita olisi jo etukäteen kovasti pyöritellyt ja punninnut, niin olisikohan jäänyt tonttitarjous tekemättä?

Ehkä.

Tähän suunnitteluvaiheeseen joka tapauksessa aion panostaa – siinä on väärä paikka säästämiselle, tai niin nyt ajattelen. Katsotaan saanko pihin miehen samalle kannalle, uskoisin niin.

Jos tänne uutukaiseen blogiini on joku rakentamisen ekspertti jo eksynyt, niin saa antaa hyviä neuvoja talon suunnitteluun liittyen – mieluiten heti, kiitos! 🙂

Mainokset